Kaikki portaat ovat ja terassien lattiat ovat valmiit. Etukuistin pylväät ovat valmiit, lukuunottamatta yläpäiden listoituksia. Ulko-ovi asennettiin paikalleen ja sen ympärille on asennettu smyygit ja oven pielet. Harmaa ovi näyttää todella hienolta paikallansa.
Takaterassi ja parveke ovat valmiit.
Sunnuntaina 20.11. vietimme terassin avajaisia glögin ja keksien merkeissä. Olemme todella tyytyväisiä terassiin, sen kokoon ja näköön.
Autotallin asennettiin nosto-ovi, joten lämmin, kuiva ja lukittava säilytystila tuplaantui samalla kertaa.
Valmis autotallirakennus talven ensimmäisenä pakkaspäivänä.
Yläkerran lattia on valmis.
Yläkerrassa työt jatkuivat lattian tekemisellä. Kun lattia oli valmis, alkoi seinärunkojen pystytys.
Poikien huoneet alkavat hahmottua.
Ovet ja ikkunat ovat paikoillaan ja lämpö alkaa pysyä talossa sisällä. Viikonloppuna urakoitiin sisälle 17 lavaa väliseinätiiliä alakerran kantavien väliseinien muuraamista varten. Seuraavaksi työt jatkuvat seinien muuraamisella, kevyiden seinien levyttämisellä ja tuon päälle päästään tasoituspuuhiin.
Työt etenevät aikataulussaan ja hyvällä fiiliksellä. Viime viikolla tilasimme alakerran eteisen ja keittiön lattialaatat. Laataksi tulee 45 x 45 cm, vaalea ja kestävä laatta. Laatta on TerraCasan Jerusalem White. Laatat toimittaa mikkeliläinen Sisustussuunnitteluanne, Anne Tarkiainen.