Sivun näyttöjä yhteensä

22. tammikuuta 2011

Mestari ja kirvesmies

Sovimme taloprojektillemme vastaavan mestarin/ pääsuunnittelijan ja kirvesmiehen jo loka-marraskuussa. Kannatti olla hyvissä ajoin liikkeellä, saimme todelliset ja luotettavat ammattilaiset.

Uunista lämpöä, tyyliä ja tunnelmaa

Kun paketti oli tilattu ja joulukinkku syöty, aloimme pohtia seuraavia vaiheita.
Jo talon ideointivaiheessa meillä nousi yhdeksi tyylin kantavaksi ajatukseksi kovasti ihannoimamme
jugend-tyyli. Luonto ja kasvit ovat meille läheisiä asioita, kuten myös jugendille.
Olemme pitkään keräilleet jugend-tavaroita ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.
Jugend-taloista mm. Vainoniemen huvila Joensuussa, Hvitträsk Kirkkonummella, Joensuun kaupungintalo jne... on tarttunut vuosien mittaan mieleen monia ajatuksia ja ideoita... sitten kun on oma talo, niin tätä voisi hyödyntää.

Lähtökohtaisesti halusimme kakluunin talomme olohuoneeseen. Pohdimme takkavaihtoehtoja, vuolukiveä, tiiltä ja rapattua. Mikään ei tuntunut voittavan kaakelia. Vertailimme seuraavat valmistajat:
- Kermansavi
- Uunisepät
- Vuoleri

Rautakaupoista saamamme palvelu oli vähintäänkin nihkeää. Jonotuksen jälkeen myyjä ei osannut kertoa uuneista, vaan totesi uuniedustajan käyvän liikkeessä silloin tällöin. Vuolerin tehtaalle soittaminen ei tuottanut juurikaan tulosta, vaan ohjauksen jälleenmyyjäliikkeisiin. Pyysimme tarjoukset Uunisepiltä ja Kermansavelta. Kermansaven uuniräätäli osottautui ainakin meidän tarpeisiin erittäin näppäräksi työkaluksi.

Pohdinnan aikana lisäsimme takkaan vielä leivinuunin, ihan kaiken varalta. Tiedä häntä, tuleeko käytettyä, onhan nyt olemassa kuitenkin.

Kahdelta firmalta pyysimme tiukat tarjoukset ja sanoimme, että olemme tosissamme ostamassa takkauunia.
Uunin väri muodostui yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi. Vain Kermansavelta saa takan vihreänä. Vihreä, tuo jugend-takkojen perusväri.

Nyt on tilattu Kermansavelta NOORA takkaleivinuuni. Väri vihreä, ylhäällä klassinen yläkranssi ja lakikaakelit. Muutama kuviolaatta takan puolella. Takka olohuoneeseen ja leivinuuni keittiöön päin. Moderni, mutta samalla perinteinen ja kaunis.



- Uskomme saaneemme haluamamme ja laadukkaan uunin oikeaan hintaan.

KUVA: Tulikiven uuniräätälistä prtsc.

11. tammikuuta 2011

Paketti on tilattu

Talon suunnittelun aloitimme ideoiden kartoittamisella, lehtien selaamisella ja eri talotehtaiden mallien sekä tyylien katselulla. Heinäkuussa tilasimme talokirjoja, joita selaillessa menikin käytännössä koko elokuu.


Mitä halusimme taloomme?


- erillinen keittiö, johon mahtuu 4-hengen ruokapöytä
- ruokatila 6-8 hengen pöydälle
- takka
-  työ-vierashuone, johon mahtuu iso kirjahylly, kirjoituspöytä ja levitettävä vierassohva
- perusmalliset, mutta toimivat kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna
- 3-4 makuuhuonetta

Näiden vaatimusten täyttämiseksi tuntui järkevältä lähteä suunnittelemaan 1,5- tai 2-kerroksista taloa.

Pyysimme tarjoukset seuraavilta talotehtailta:
- Kannustalo
- Teri-talo
- Herrala-talo

- Jetta-talo
- Omatalo
- Jukka-talo
- Vieska-talo
- Kastelli-talo

Tehdessämme vertailua hinta-laatusuhde, tehtaan luotettavuus ja myyjän ammattitaito/palvelu olivat keskeisimpiä tekijöitä. Palvelu oli erityisen hyvää Kannustalolla, Teri-talolla ja Herrala-talolla.

Muutaman tehtaan kanssa muokkasimme heidän perusmallejansa meille sopiviksi, muutamien kanssa lähdimme liikkeelle lähes puhtaalta paperilta.

Loppuvertailussa hintaerot olivat yllättävän pieniä, mutta vertailtaessa toimitussisältöä ja talon rakenteita, alkoi eroa tulla merkittävästikin.

Olimme asettaneet omaksi tavoitteeksemme, että paketti on tilattu jouluun mennessä. Perusteellisen ja huolellisen vertailun, jossa saimme tukea myös tulevalta mestariltamme, päädyimme sanomaan "kyllä, Kannustalo".

Tilasimme Aurora 168 -muunnospaketin 19.12.2010.






KUVA: Kannustalon tilaukseen lähteneestä julkisivuluonnoksesta




Mitä opimme vertailusta?

Pakettien vertailu on haastavaa, vertailu on työlästä mutta se kannattaa, asiantuntijan apu oli arvokasta, hinnasta ja toimitussisällöstä käydyt neuvottelut kannattaa käydä huolella.

Lähdimme liikkeelle unelmastamme omasta Kannustalosta ja sellaiseen lopulta päädyimme.